Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja
Haaveilua isolla H:lla! Käsitöitä ja sisustusprojekteja, varsinkin niiden suunnittelua. Unelmointia Talosta, siitä ihanasta mihin joskus saan pesäni rakentaa. Jotain pientä elämäni pienistä ihmeistä.
Sivut
Lumi & Elias

Rakkaat ipana-lapseni
Lumi 26.9.05 ja Elias 21.4.07

24.07.2009 - 20:05

Olisin tullut lisäilemään kuvia valmistuneista käsitöistä, mutta tietenkin ovat menneet katoamaan johonkin! No, lisäilen sitten jos joskus löytyvät.

Kesä on mennyt nopeaan, molempien sisaruksieni pikkuiset ovat jo syntyneet ja saaneet nimensä. Veljeljeni kaunis tytär sai seuraajakseen serkuslaumaan siskoni pikkuruisen pojan. Meillä sitten seuraavana vuoro syksymmällä. Päätimme ennen syntymää käydä maistraatissakin, että minäkin olenn nyt sitten rouvasihminen :) Ensikesänä sitten jotain juhlantynkään siihen liittyen.

Muuten viikot ovat kuluneet ulkoillen, mökkeillen ja kesän juhlissa kierrellen. Masua kasvatellaan jo viikolla 32+1, onneksi tahti on sitten ensimmäisten viikkojen hidastunut roimasti! Ihan tyytyväinen olen kun ei kauhean jättimäisen pallon kanssa tarvitse hellepäivinä tuskailla :)

Lapset jo kovasti odottavat tulevaa pikkusisarusta. Esikoinen muistaa aina mainita että "kohta olen 4-vuotta. Sitten kun on mun synttärit, minun vauva syntyy!". Minulla ei ole vielä mikään kiire sen suhteen.. Ihan liian nopeaan on taas kulunut tämäkin raskausaika! Enemmänkin odotan kun Esikoinen kuukautta ennen vauvan syntymää aloittaa iltapäiväkerhossa, minun iso tyttöni! Vielä isompien ryhmässä.

Vauhtikaksikko toivottaa kaikille hyvää kesää!! Minä yritän pysyä näiden perässä ja jatkan hiljaiseloa blogin suhteen.

10.05.2009 - 17:04

Iloista äitienpäivää kaikille! Minä sain rankan, kasvukipuja (kuopuksen) ja vauvanpotkuja sisältäneen yön jälkeen nukkua pitkään pojan kanssa. Aamupalapöydässä oli kaikkia herkkuja ja kahvit (pystyn taas juomaan kahvia, jee!!) oli kaadettu ihaniin Satumetsä kuppeihin mitä olen ihastellut! ..Tämä tietää nyt vaan sitä että kuppeja täytyy saada se kuusi kappaletta, jälkkärikulhot ja tarjoilukulho myös. Jospa joulupukki toisi!?? 
Kukkiakin oli ostettu, saankohan ruusubegoniani pysymään elossa miten kauan?

Meillä on lähes kaikki vauvan vaatteet, vaipat ja muut tarvikkeet lainassa mun sisaruksilla. En siis pääse pesemään pikkuisia vaatteita vielä. Eipä sillä, ei olisi vielä lipastoakaan mihin vaatteet ja vaipat laitella.
Mun täytyy siis purkaa tämä pesänrakennusvietti muuhun. Tässä tapauksessa käsitöihin ja siivoamiseen. Ei yhtään huono vaihtoehto kun vilkaisi vaatehuoneeseen!
Nyt on siivottu, monta päivää ja ihan uuvuksissa. Onneksi ei enää montaa komeroa siivoilematta, paljon tavaraa olisi tarkoitus kantaa kirpputorille. Yksi siivouskohde oli kangaslaatikot. Niitä on nyt yritetty tyhjennellä, ikävä kyllä välillä on väsymys vienyt voiton eikä ole vaan yhtään jaksanut.
Osallistuin kuitenkin Ysv-foorumin kankaan tuhoamistalkoisiin ja pitäähän sitä nyt pikkuisen edes pitää kiinni tästä. Tässä muutamia aikaansaannoksia.


Mekko josta piti tulla ensin lappuhaalarit, mutta leikkasin kankaat päin metsää. Eipä sitä voinut oikeen muuta tehdä kun kangasta oli erittäin rajoitetusti: Miehen vanhat sammarit! Yksityiskohdat mummini vanhaa lakanakangasta. Takana nepparikiinnitys, josta tosin puuttuu toinen puoli vielä kun nepparitkin loppui kesken..


Nämä on tämmöisiä kokeiluja, piirsin itse kaavat ja muokkailen niitä paremmaksi sitä mukaa kun mekkoja valmistuu. Kangas joku vanha kirppislakana. Takana niskassa nauhakiinnitys ja kiristysnauhat kun on niin kovin kapoinen tyttö.


Aloitinkohan tämän Juju-kirjasta poimitun Maatuskamekon tekemisen joskus 1,5vuotta sitten.. Vieläkin tytölle reilun kokoinen ja selvästi liian leveä malli. Jospa joskus tulisi käyttöä. Kankaana tytön vanha vauvalakana ja kirppikseltä löytyneet mökkiverhot.


Imetystyyny sai vihdoin irtopäällisen! Ihmeen onnistunut kaava vaikka piirsin itse vähän summan mutikassa. Kangas vanha mummini lakana, nauhakiinnitys. Pitää vähän varmaan muokkailla ja tehdä toinenkin eri kankaalla.


Tytölle on valmistumassa ylläri, saa nähdä milloin saa tämän. Nukensängystä oli pitkään jalka poikki kun kuopus päätti mennä siihen nukkumaan. Nyt se on korjattu ja toiveet on suuret ettei poika yritä samaa uudelleen! Peitto ja tyyny tehty mummolan kangaslöydöistä nämäkin, pitsit on joskus vanhasta tyynyliinasta (varmaan mummolasta peritty) talteen leikkaamani. Lisäksi on tarkoitus tehtailla kasa nukenvaatetta, minä kun joudun nyt kaikki pikkuiset vauvan vaatteet kerämään pois leikeistä.


Naamarättejä niin lapsille kuin äidillekin. Näitä tehden on hyvä tyhjentää jämätrikoopussia! Lisää saa leikeltyä hyvin iltaisin elokuvaa katsellessa, aamupiirrettyjen aikaan sitten hurauttaa saumurilla kasaan. Seuraavaksi pitäisi tuhota varmaankin jämätrikoita ja bambuja jälkivuotositeisiin ja liivinsuojiin.

Myös korjaushommia on tullut tehtyä, nämä ei tosin varsinaisesti kangaslaatikoita tyhjennä. Mutta tyhjeneepä keskeneräiset ja korjattavat- osasto! Miehen housut repesi pyöräillessä, pojan verkkarit lyhennettiin shortseiksi, tytön mekosta olkaimia lyhyemmäksi, epäkäytännöllisiä vaippaimuja on muokkailtu paremmiksi ja yksi oma tunika korjaantui pojan 2-vuotis juhliin. Myös joku tyynyliina on ilmestynyt sohvan koristetyynyihin. Kyllä tämä tästä, joskus vielä saan kangaslaatikkoni niin tyhjiksi, että oikeasti ihan tarvitsee ostaa lisää!


Pienet kauniit keväisissä tunnelmissa. Tuohusivat pihalla isin kanssa poissa äidin jaloista, kun järjestelin synttärijuhlia. Juhlat kestikin sitten koko viikonlopun, ensin sukulaisten ja sitten ystävien kesken. Puuhaa riitti ja lapset tykkäsivät!


Kakutkin meni ihme kyllä kaikki, vaikka tein täytekakkuja ihan kaksi suklaisen lisäksi. Lapset rakastaa kakkuja, mutta eivät syö niitä. Niin kun ei isänsäkään, joten se mikä jää yli on minun tuhottava!


Myös Käppis-lisko toivottaa hyvää kesän odotusta! Kaverilla on hieman tullut kokoa lisää puolessa vuodessa. Kohta olisi aika hankkia isompi terraario..

Päivittelen taas toivottavasti pian uusia kuvia ainakin. Käsitöitä pitäisi syntyä tasaiseen tahtiin.

21.04.2009 - 12:54

Oon kovasti koittanut stempata että kirjoittelisin, edes kuvia laittaisin, mutta ei tässä riitä aika eikä energia.


Pääsiäinenkin oli ja meni

Kevät vie kovasti voimia, on siivoiluja, ikkunanpesua, tänään kaksi vuotta täyttävän kuopuksen juhlintaa. Yritän pitkästä aikaa oikein urakalla panostaa tähän kotiin. Nyt on menty kevät niin lasten menoissa juosten, että nyt hetken huokaisen siitä ja laitan kodin ja pihan kesäkuntoon!
Sukuun syntyi perjantaina myös uusi pieni jäsen, veljelleni syntyi kaunis pieni tyttö ja kovasti odotan että sairasteluiltamme päästäisiin pientä tervehtimään. Touko-Kesäkuussa odotan siskoltani saman suuntaisia uutisia, sinne siis odotetaan myös pientä syntyväksi. Oma pienemme tulee toivon mukaan sitten syyskuun lopulla, lapset saavat pikkusisaruksen jonka sukupuolesta ei vielä ole tietoa.. Aikomuksena kuitenkin mennä tarkempiin tutkimuksiin tämänkin asian osalta.
Vointi on onneksi ollut oikein hyvä ja olen päässyt vaivojen suhteen hyvin vähällä. Masu ei edes pistänyt vastaan vaikka aloitin rankemman hikijumpankin tässä alkumetreillä.


Viikkoja on nyt kasassa semmoinen 18+5

Paljon on siis tiedossa ompelua! Veljen vauvalle on jo neliöliina valmiina, vaippoja syntyy niin sinne kuin omallekin pienelle. Siskolle liina on vielä suunnitteilla. Äitiysvaatteitakin tämä vatsakumpuni kaipailee, kaavojakin hankittuna pino. Jatkossa siis päivittelen lähinnä käsitöitä. Osallistuin kangaskasan tuhoamisprojektiin Ysvillä, sen johdosta nyt siis uusia kankaita en käsitöihini juurikaan käytä vaan yritän tuhota jo olemassa olevia vähemmäksi. Luultavasti myös muutama lankakerä muotoutuu pieniksi villahousuiksi kevään ja kesän mittaan.


Tässä veljen perheeseen matkaava neliöliina.

Yritän siis olla täysin hylkäämättä blogiani, mutta varmasti hyvin vähäistä tänne kirjoittelu tulee olemaan. Katsotan nyt miten tässä jaksaa, yritys on kova.

Lämpimiä päiviä kaikille!

01.03.2009 - 10:28

Taas on mennyt ihan löysäilyksi koko homma. On tapahtunut taas ihan kamalan paljon kaikkea ja ei oikein meinaa itsekään pysyä perässä enää.
Nyt lupaan tsempata ja kunhan yksi sairasteleva vieras toipuu ja pääsee kotiin, kirjoitan kuulumisia ja lisäilen kuvia.
Tuntuu että keväällä on aina niin paljon kaikkea puuhaa ja sitten iskee mulle tämä väsymyskin. Tarkoituksena reipastua ihan muutenkin, koti alkaa myös kaivata huomiotani!

Mutta ensi viikolla toivottavasti saan aikaan!

03.01.2009 - 23:34

CopyPastea vaan läheisille lähteneestä sähköpostista:

Moi,
törmäsin mielenkiintoiseen linkkiin netissä. Pyytäisin nyt mitä kauneimmin katsomaan kyseisen ohjelman ajatuksella, asia on ehdottoman tärkeä ja herättää toivottavasti jokaisessa ajatuksia. Vaikka juttu on pääasiassa Amerikasta, ei asiat täällä Suomessa niin paljon paremmin ole. Katsopa vaikka ensi kerralla ostoskassiisi, kuinka monessa tuotteessa lukeekaan Made In China tms. ja kuinka monessa Fairtrade tai Made In Finland? Juu, monella ihmisellä ensimmäinen puolustus on se, että kaikki Suomessa tai lähellä/Reilunkaupan periaatteella tuotettu on niin kallista. Mitä jos kokeilisit sellaista järisyttävän uutta juttua kuin: Kuluta vähemmän ja ajatuksella!! Voi yllättää ihan, miten paljon parempi mieli ostamisesta tulee kun se ei ole järjetöntä sokeaa joka päiväistä kulutusta! ;)

Ja kyllä, itse allekirjoittaneellakin on Hyvin Paljon parantamisen varaa kulutuskäyttäytymisessään! Lupaankin nyt virallisesti parantaa tapojani shoppailun saralla entisestään, tekisitkö sinä samoin? Pieni askel kerrallaan.

http://www.storyofstuff.com/

EkoKiihkoilu-Terveisin: Hanna

 

Muuten tässä nyt onkin vähän veto pois. Tänään vietettiin ihana päivä lasten kanssa Luonnontieteellisessä museossa! Kuviakin on, en vaan ole jaksanut edes koneelle ladata. Nyt jo sänky huutelee kutsuvasti ja pujahdan kirppislakanoihini unia katselemaan! Yritän kovasti skarpata blogini kanssa taas piakkoin.

29.11.2008 - 17:22

 Olen vihdoin alkanut asennoitumaan siihen että joulu tekee tuloaan. Ennen lapsia en juhlinut joulua ollenkaan ja nyt olen tehnyt ihan töitä että opin sen uudelleen. Tänä vuonna alkaa aika hyvin onnistua, laitoin jo eilen joulukoristeita ja kuuntelin joulumusiikkia (ja itkin)! Joulukalenterista on kadonnut sukkia, maanantaille on onneksi sukka tallessa. Kynttilöitä on poltettu ja pihallekin rakennettiin lumilyhdyt. Nyt harmittelen kun lumi on sulanut pois ja on taas harmaata ja märkää.. Enkä edes ehtinyt ottaa kuvia lumileikeistä.

Veronpalautusrahat on jo käytetty etukäteen, enkä ole ostanut edes kun vasta yhden joululahjan! Mutta se on varmasti mielenen lahja sentään. Suurimman osan lahjoista yritän tehdä itse ja olen aloittanutkin jopa! Eipä tarvitse ennustaja olla tietääkseen, että en ehdi niitä saada kaikkia kuitenkaan valmiiksi ajoissa.. Yritän silti olla stressaamatta. Lista on kirjoitettu, mitä tehdä ja mitä ostaa.
Rahaa on kulunut myös uuteen puhelimeen (lainapuhelin piti palauttaa), muutenkin olen käyttänyt kerrankin rahaa itseeni. On tullut ostettua vähän vaatetta ja jopa yhdet kengät! Kampaajalle en raaskinut kuitenkaan mennä, tee-se-itse hennaus + leikkaus piristi kuitenkin kummasti.
Lasten talvikamppeisiin meni taas iso summa (ei ne jo ostetut haalarit ollutkaan sopivia tänä vuonna) ja vielä pitäisi ostaa pipot tai saada lasten täti suostuteltua tekemään semmoiset mitkä on mielessä, mutten osaa tehdä itse.

Käsitöitä on syntynyt taas tauon jälkeen pikkuhiljaa. Siipivaippa Eliakselle, kaverin pojalle merivovillaiset pöksyt, Tilli mössönpojan Tiinan leikkiruokavaihtoon ruokia, lapsille joulukalenteriin pieni nalle, yhdelle rakkaalle 3-vuotiaalle lahja (siitä ei voi kuvaa vielä laittaa että pysyy yllätyksenä!)... Lisää pitäisi joululahjoja ajatellen syntyä vauhdilla.

Piti tähän kuviakin tulla, mutta nyt on niin hirmuinen väsymys etten jaksa latailla. Jos vaikka huomenna kokeilisin. Yritän viimeisillä voimillani saada lapset sänkyyn ja sitten voin itsekin rojahtaa tuonne, toivottavasti vähän jaksaisin neuloa ennen omaa unta.

07.11.2008 - 12:08

 Taas ollaan kipeänä. Minä ja lapset yskässä, molemmat lapset kuumeillutkin. Itse onneksi niinkin voimissani että olen saanut edes neulottua vähän. Seuraavaksi suunnittelen lisää porailuja M:lle, laitan sitten kuvaa kun on saatu sitä asiaan edistykseen.

Olin saanut tälläisen haasteen Savisudilta. Tarkoituksena on haaste pistää eteenpäin, laitankin sen seuraavaksi Ruutujen ja Raitojen Hannalle!

VAATTEET

Kengät:
Tykkään, paljon! Oon vaan niin hirveen pihi, että harvemmin tulee ostettua muualta kun kirppikseltä. Tykkään koroista juhlahumussa, mulla on yhdet kalliimmat korkokengät joihin panostin aikanaan ja ne on aina juhlakenkinä.. Todella hyvä hankinta, jopa mukavat! Korkoja on parit muutkin, mutta seisovat vaan kaapissa. Arkena en osaa korkoja pitää, vaan aina on tennarit jalassa.. Parina talvenakin, kiitos piheyden! Viime talveksi mies osti mulle onneksi hyvät talvi saappaat.. Nyt haaveilen El Naturalistoista tai jostain muista  ihanista, mukavista nahkaisista saappaista. Kesä -ja juhlakenkiä lukuunottamatta kaikissa kengissäni pitää olla vartta, kärsin nivelsäryista ja nilkkoja alkaa jomottaa heti jos ei ole suojana kuin sukka. Kirppikselta onneksi löytyy usein kivoja pitkä vartisia tennareita.
Kesäkenkinä joko ballerinat tai varvassandaalit, halvat muoviset läpsykkäät.


Farkut: Tykkään farkuistakin
.. ja olen niidenkin suhteen pihi! Äärimmäisen harvoin ostan, yhtiäkään ehjiä en omista. Viimeksi taisin ostaa kun olin esikoisen synnyttänyt. Yleensä käytän lahkeet käärittynä housuja joiden polvet on lasten kanssa konttaamisesta  puhkikuluneet ja vetoketju on narulla kiinni! Taisin ostaa ne 18-vuotiaana Espanjassa käydessäni. Nyt tilasin parit farkut sovituskeen alesta, jospa vihdoin ostaisin yhdet uudet!

T-paidat: Oon aika vilukissa, joten nyt ei kauheasti tule käytettyä. Lämpimämmillä ilmoilla kyllä paljonkin. Kaikkia mauttomia teini t-paitoja löytyy paljon!! Oon nyt yrittänyt vähän aikuistaa vaatekaappiani.. paljon on paidat vähentynyt lahjoituksiin ja vaipoiksi. Ostin kyllä viime viikonloppuna kirppikseltä kivan t-paidan jota tulee käytettyä villatakin kanssa varmasti paljon!



Mulla meni kauan ennen kuin itsetunto antoi pariksi käyttää kovin lyhythihaisia t-paitoja.. Käsivarsissa on punottavaa atooppista ihottumaa jota olen aina hävennyt. M sai mut kuitenkin uskomaan ettei ne ole niin pahan näköiset, ja raskauksien jälkeen on ne parantunutkin vähän.


Alusvaatteet:
PIHI ja LAISKA.. Hävettää ihan tämä osasto kaapissani. Nyt oon yrittänyt tätäkin osastoa päivittää, mutta imetyksen jälkeen hyvien liivien löytäminen tuntuu olevan vaikeampaa kuin ennen. Joululahjaksi voisin pyytää vaikka jonkun laadukkaan setin!!

Kalenteri: Muumit, vanhat ihanat piirretyt muumit. Varmaan ensi vuodeksikin ostetaan.. Tai sitten joku muu nätti vanhoja kuvia sisältävä. Kalenterissa on aina kamalasti suttua ja merkintöjä, koska mulla on niin onneton muisti, että kaikki on pakko merkitä ylös ettei unohdu! Lasten synnyttyä ei ole tullut hankittua sellaista laukussa kuljetettavaa, on vaan seinällä.. Ensi vuodeksi haluaisin sen ihanan Paolo Coelhon Ilo kalenterin laukkuuni!



Aurinkolasit:
En koskaan löydä sopivia... Parit sellaiset isot "filmitähti-lasit" onollut ihan kivat, mutta koen ne liian huomiota herättäviksi. Siispä päädyn aina vaan siristelemään silmiä auringon kärventäessä verkkokalvojani.

Kello: Makkarin kello on ollut vaikka kuinka kauan 8.39, se on nätti mutta rikki. Olenkin löytänyt jo uuden tilalle, pitäis muistaa ostaa joskus. Keittiössä kellon virassa toimii mikro, olkkarissa jättimäinen Ikean kello jonka olen ostanut joskus teininä ja M vihasi sitä alkuun kamalasti.
Lastenhuoneessa esikoiselle odotusaikana ostettu ihana kissakello jonka silmät liikkuu sekunttien tahtiin.. Kännykän kello on huono, siitä ei saa selvää.





Kylpyhuone
: Yllättävän nätti kaupungin vuokra-asunnon kylppäriksi! Lattia tummanharmaata laattaa ja seinissä mattaa isoa valkoista. Latian alla lattialämmitys jota napsuttelen pois päältä jatkuvasti ja M laittaa taas päälle- Minä maksan sähkölaskut. Lämmityksen väännän kuitenkin täysille aina villahousujen pesupäivänä, kuivuvat mukavan nopsaan.
Säilytystilana toimii peilikaappi ja vanha Ikean kylpyhuonekaappi. Oven vieressä ruma pesutorni, ostin kuivausrummun myöhemmin kuin pesukoneen ja niiden piti sopia päällekäin.. no eivätpä sovi! Suihkuverho viritetty mielenkiintoisella omalaatuisella tavalla, koska on muuten liian lyhyt.

Hammastahna: Pepsodentin joku X-Fresh tai vastaava ja Wala Vitan Neem&Mint tahna ilman fluoria ja sodium lauryl sulfaattia.

Hajuvesi:
M osti mulle lahjaksi pullon Calvin Kleinia seurustelun alkuaikaan.. Pullo on vieläkin puolillaan. Varmaan on sanomattakin selvää etten käytä hajuvettä päivittäin, lähinnä juhliin suihkautan. Liinalasta kantaessa tapa jäi.
Jos joskus saan tämän loppumaan, voisi tuoksuni olla Biothermin Eau Pure.


Lääkkeet:
Vihaan ja vältän viimeiseen asti! Särkylääkettä joskus jos mikään muu ei auta, vitamiineja silloin tällöin ja raskausaikana magneesiumia reilusti. Rautaa tarvitsisin säännöllisesti, mutta en muista ottaa.. Raskausaikana tätäkin pitää tankata tuplamäärät ettei mene aneemiseksi. Mieluiten käytän luontaistuotteita.
Tällä hetkellä myös yskänlääkkeet on tullut tutuksi, ikävä kyllä.


RUOKA JA JUOMA


Mineraalivesi:
Aika harvoin juon. Joku omena tais olla hyvä joskus.

Viini:
Punainen! Ennen join vaan valkkaria, mutta nykyään en jostain syystä tykkää yhtään.
Joku pehmeä Chileläinen punkku ja tummaakin tummempi luomusuklaa on NAM! Nyt tarkoituksena lähteä kokeilemaan luomuviinien maailmaa, jos sieltä löytyisi joku lemppari.

Leipä:
Liian usein vaalea tuoreleipä, en sentään enää syö paahtoleipiä tms. niin kuin joskus nuorempana, kiitos M:n! Nyt on yritetty syödä useammin ruista, ihanaa tummaa luomua tämäkin. Tykkään kyllä kovasti leivästä, varsinkin tuoreena!



Jäätelö
: Ennen söin paljon ja usein.. Nykyään tämä kuuluu lähinnä hellepäivänä rannalle. Nytkin pakkasessa seisoo joku paketti, mutta ei maistu. Jos jäätelöä syön muuten kun rannalla, se on Ben & Jerry´s herkkua! Tai sitä olikohan Ingmanin salmiakkijäätelöä!! Se oli tosi namia, joku Totaly Black se oli?.. Ennen olin enemmänkin mehujää-tyyppiä, kuuluikin esikoista odottaessa vahvasti ruokavaliooni. Lopun närästysten kourissa meni vain mehujäätä ja Rennietä!

KOTI


Sänky:
Huono joustinpatja vanhassa Ikena rungossa. Säästellään juuri uuteen leveämpään futoniin. Kummallakaan ei kestä selkä tuota eikä lasten tunkiessa väliin siinä ole mukava nukkua, eikä tilaakaan.

Lakanat:
Vanhoja ja kuluneita, huonolla tavalla. Aluslakanoita kaipaisin kipeästi lisää! Pellavaiset olis ihania. Peitto on tupla ja tyynyt muhkuraisia, ne peitetään aikanaan Ikeasta ostetuilla ja kirppiksiltä haalituilla vanhoilla epämääräisillä lakanoilla ja tyynyliinoilla.
Väreinä paljon vihreää, rakastan vihreää. 



Kahvinkeitin: Philips Essence tms.
Toissakesänä se hajosi kun  olin vielä kahviaddikti. M sai heti töistä tullessaan ostaa uuden. Tuttuun tapaansa piti ostaa joku missä on joku ylimääräinen "toimito", tämä muka mittaa automaattisesti kahvin määrän eikä tartte lusikallisia laskea.. Juu, niin varmaan! Ei toimi, niin kuin tiesin jo kun avasin paketin.

Jääkaappi: Rosenlew Vähän Wirtanen eko system jääkaappi-pakastin yhdistelmä. Aina täynnä vaikkei olisi ruokaa. Aina sotkuinen. Aina likainen, vaikka miten yrittäisi putsailla. En erityisemmin tykkää sen pesusta, se on niitä inspiraatio hommia.

MUU

Kampaaja:
Niin se pihiys. Monet vuodet oon leikannut itse.. Nyt M lupasi leikata, mutta ei se uskalla. Serkun kaveri onneksi käy meillä kotona leikkaamassa halvalla, sitä tulee käytettyä aina kun hätä iskee, niin kuin nyt. Siinäkin mielessä rastat oli ihanat kun ei tarvinnut leikkaa kun otsatukka. Värjäyksen oon aina hoitanut itte, viime yökin meni nukuessa hennat päässä.. En oo vielä löytänyt edes  kampaajaa joka hennalla värjäisi, luomummilla väreillä kyllä monetkin. Eipä sillä, mielummin teen itte. PIHI.

Kännykkä
: PIHI. Heh.. mulla on kaksi omaa puhelinta ja ne on molemmat rikki. Toinen hajosi kai vanhuuttaan toinen mun tyhmyyttä ja laiskuuttani en saanut korjautettua. Sitten käytössä M:n vanha puhelin, hajosi. Nyt käytössä serkun vanha luuri joka aika huono tämäkin.. Voi olla kyllä että M ostaa joululahjaksi jotain tähän liittyvää jos mitään ostaa!



Kulkuväline
: Jalat! Bussi, metro, juna, joskus harvoin taksi. Ja vielä harvemmin jonkun kaverin tai äidin auto, esimerkiksi jotain isompaa huonekalua hakiessa tms.

 


Ai niin, enää vauva ei ole nimetön! Eilen katsottiin lasten kanssa Liikkuvaa Linnaa, kun se tarttui korvaan: KÄPPÄNÄ! Se se on, meidän vauvan nimi! Tuttavallisemmin Käppis.

02.11.2008 - 13:56

 Meinasin jo poistaa tuon edellisen postauksen kun alko ihan itseäkin ahdistamaan kuvien laatu! Mutta enpä viitsinyt kun oli Hanna ehtinyt kommentoimaankin. Siitä en nyt tiedä että onko nämä uudet kovin paljon parempia, on otettu terraarion naarmuuntuneen lasin läpi kaikki.

Olen pieni petoeläin, muinaisjäänne, lohikäärme! Lajini on tarkemmin Parta-agama, Pogona vitticeps. Olen vasta 2,5kk ikäinen ja parisenkymmentä senttiä pitkä. Nimeäkään ei minulle ole vielä annettu. Päivisin vilistän terraarion seinillä ja otan aurinkoa lämpölampun alla. Olen hyvin utelias ja rohkea kaveri. Pari kertaa olen yrittänyt hyödyntää avonaista terraarionluukkua ja ollut lähdössä tutkimusmatkalle.. Villi rapina joka syntyy juostessani seinää pitkin, paljasti minut kuitenkin heti.
Ravintoani on erilaiset hedelmät ja salaatit, nyt pienenä syön kuitenkin enimmäkseen  jauhomatoja. Sirkkojakin minulle on hankittu, mutta en minä niitä viitisi syödä kun menevät niin nopeaan karkuun.


Tässä nämä, ah niin ihanat matoset!

Mulla on tosiaan aina ollut kauhea tarve pitää lemmikkejä.. Matelijat olikin melkeinpä ainut mitä mulla ei ole ollut. Nyt ei ole paljon vaihtoehtoja kun kaikki karvainen saa M:n aivastelemaan. Kauan olenkin yrittänyt pärjätä ilman lemmikkiä.. Mutta nyt sitten annettiin periksi. Samaisesta lajista haaveilin joskus pari vuotta takaperinkin.
Toisaalta tuntuu kauhealta pieni luontokappale laittaa tuonne lasikoppiin ja siksi en halunnutkaan missään nimessä luonnosta pyydystettyä liskoa vaan vankeudessa syntyneen.

Nyt on ihasteltavaa riittänyt. Perjantaina kaveri meille kotiutui tosiaan ja nyt on hiljalleen totuteltu toisiimme ja tapoihimme. Ruoka maistuu hyvin, välillä käydään uimassa (eli juomassa , mutta kuppi on niin iso) ja vilistetään seinällä (rakenneltiin M:n kanssa tuo tausta itse, oli mukavaa yhteistä puuhaa!) tai piiloillaan pusikossa. Enimmäkseen kuitenkin istuu tuossa kivellä lämpölampun alla ja tuijottaa minua!
Tänään yritti taas tulla vähän liian rohkeasti terraarion katon reunalle ja ensimmäisen kerran koskin pikkuiseen.. Pehmeämpi kuin kuvittelin. Ihan vähän vaan häntää paijasin, syliin ei oteta ennen kuin on pakko nostaa kylpyyn.

Perjantai-iltana ei meinannut unikaan tulla kun oli niin jännää uudessa kodissa. Ajattelin että meidän liikehdintä tässä olohuoneessa häiritsee ja peitin etulasin huivilla. Hetken kuluttua tulin olohuoneeseen ja näin tämän:

Ainut kohta mikä jäi peittämättä. Kaveri oli heti siellä kurkkimassa. Vietti siinä pitkän aikaa ja meni nukkumaan vasta puolen yön aikaan.
Valot sammuvat yhdeksältä ja nykyään pieni menee kiltisti silloin nukkumaan. Kesällä saa sitten valvoa pidempään. Ja seuravana talvena nukutaankin sitten talviunet, nyt on vielä niin pieni ettei voi olla kuukausia ilman ruokaa.

Innolla suunnittelen jo isomman terraarion sisustusta. Kaikki olisi tarkoitus tehdä itse, ruokakupit nyt on ostettu eläinkaupasta ja tekokasvi kukkakaupasta. Siksi isompaa terraariota siis, että kaveri voi kasvaa puolenmetrin mittaiseksi eikä silloin tuossa nykyisessä asumuksessa ole tarpeeksi tilaa juosta ja kiipeillä. Saa nähdä meneekö tämä terraario sitten myyntiin vai innostutaanko hankkimaan tähän joku toinen asukki!